Perunkirjoituksen tekeminen – aikataulu, vaiheet, ja tarvittavat asiakirjat

Artikkelissa on ohjeistus perunkirjoituksen laatimiseksi. Löydät täältä kattavan listan asiakirjoista ja muista tiedoista, joita tarvitaan perunkirjoitusta varten.

Ohjeet perukirjan laatimiselle

Hengähdä hetki – Perunkirjoitus on tärkeä vaihe, mutta se voi olla myös henkisesti kuormittava. Muista antaa itsellesi aikaa suruun ja voimien keräämiseen. Perunkirjoituksen kolmen kuukauden määräajassa saa tarvittaessa haettua Verohallinnolta lisäaikaa.

Perunkirjoitus – mitä tarvitaan perunkirjoitukseen

Kerää tarvittavat asiakirjat – Myöhemmin tästä artikkelista löydät listan asiakirjoista, joita tarvitset perunkirjoitusta varten. Selvitä tiedot oikeudenomistajista – Varmista, että sukuselvitys on katkeamaton perinnönjättäjän sekä mahdollisten aviopuolisoiden osalta. Selvitä perinnönjättäjän avioliittotietojen lisäksi aviovarallisuuteen liittyvät tiedot sekä entisten puolisoiden että mahdollista leskeä koskien. Varmista, että kaikki omaisuus tulee huomioiduksi Käy läpi mitä pankkeja, asunto-osakkeita, kiinteistöjä, kulkuneuvoja ja muuta omaisuutta perinnönjättäjällä on ollut. Mikäli perinnönjättäjä oli kuollessaan naimisissa, tarvitaan tietoja lesken osalta. Huomaathan, että avio-oikeuden ulkopuolinenkin omaisuus tulee merkitä perukirjaan. Arvota omaisuus tarvittaessa. Verohallinnon ohje arvostamiseen Vähennykset ja kustannukset – Tavanomaiset hautajais-, muistotilaisuuden- ja perunkirjoituskulut, velat ja muut verottajan hyväksymät vähennykset voidaan kirjata perukirjaan. Muista lahjat ja ennakkoperinnöt – Mitä perinnönjättäjä ja/tai leski on lahjoittanut elämänsä aikana rintaperillisille? Ne voivat vaikuttaa perintöosuuksiin sekä verotukseen ja tulee merkitä tietyin edellytyksin perukirjaan.

Jakamaton kuolinpesän perunkirjoituksessa

Selvitä osuudet jakamattomista kuolinpesistä – Mikäli perinnönjättäjällä tai mahdollisella leskellä on perinnönjättäjän kuolinhetkellä osuuksia jakamattomiin kuolinpesiin, tulee näiden osalta tehdä selvitykset, kuten tiedot omaisuuden arvosta ja osuuksista.

Lesken ilmoitukset perukirjassa

Lesken ilmoitukset – Mikäli perinnönjättäjällä on leski, tulee hänen antamansa ilmoitukset tehdä perukirjaan. Leskellä on avio-oikeuden nojalla oikeus kuolleen puolisonsa jäämistöön, mutta myös muita avioliittolain sekä perintökaaren mukaisia oikeuksia, joihin hän voi vedota perukirjassa. Nämä lesken ilmoitukset vaikuttavat niin perintöverotukseen, käytännön elämään kuin aviovarallisuussuhteisiinkin. Lesken ilmoitukset voivat vaikuttaa paljonkin perheen tilanteeseen. Joten lesken ilmoituksiin on syytä perehtyä huolella ja tarvittaessa suunnitella jopa yhdessä muun perheen kanssa niin, että ilmoitukset parhaimmillaan palvelevat koko muunkin perheen elämäntilanteita. Perintöverosuunnittelua voidaan toteuttaa hyvinkin joustavasti lesken ilmoituksilla.

Perunkirjoitustilaisuus

Järjestä perunkirjoitustilaisuus: Kun kaikki asiat perukirjaa varten on varmasti selvitetty, pidä perunkirjoitustilaisuus rauhallisessa ympäristössä. Kaikki perinnönjättäjän oikeudenomistajat tulee kutsua paikalle ja vieläpä tarpeeksi ajoissa.

Perunkirjoituksen aikataulu ja asiakirjojen toimittaminen

Toimita perukirja Verohallinnolle – Perukirja tulee toimittaa tarvittavine liitteineen Verohallinnolle viimeistään kuukauden kuluttua perunkirjoituksen toimittamisen jälkeen eli varsinaisen perunkirjoitustilaisuuden jälkeen. Riittää, että yksi osakas toimittaa asiakirjat. Muista lähettää asiakirjat ajoissa, mutta älä panikoi – viranomaisilta ja asiantuntijalta voi kysyä neuvoa tarvittaessa. Ohjeet asiakirjojen toimittamisesta Verohallintoon

Asiakirjat perunkirjoitusta varten

Seuraavasta löydät listan asiakirjoista ja dokumenteista, joita tarvitset perunkirjoitusta varten: Sukuselvitysmuotoiset virkatodistukset – Todistukset saa seurakunnilta, Digi- ja väestötietovirastolta ja/tai luovutettujen alueiden osalta Kansallisarkiston Mikkelin toimipaikalta. Mikäli perinnönjättäjä ja/tai joku oikeudenomistajista on asunut ja/tai asuu ulkomailla, tulee tiedot selvittää tapauskohtaisesti. Perinnönjättäjän oikeudenomistajat ja heidän yhteystietonsa – Perillisistä tarvitaan nimi, henkilötunnus, osoite- ja kotipaikan tiedot. Käteisvarojen ja talletuksien tiedot kuolinpäivän arvojen mukaisesti, perinnönjättäjän sekä mahdollisen lesken osalta – Tarvitaan käteisenrahan ja pankkisäilytyksien kuten tilivarojen, osakkeiden ja osuuksien tiedot sekä saldot kuolinpäivältä. Pankeilta saa, joko perinnönjättäjän viimeisimpään kotiosoitteeseen tai muutoin pyytämällä tarvittavat saldotodistukset/palveluerittelyt/asiakkuusilmoitukset. Jäsen- ja metsäosuuksien tiedot – Tarvitset tiedot rahanarvoisista jäsenosuuksista, kuten Osuuskaupoista, metsäosuuksista tai Tradekan jäsenosuuden määrästä. Kultakin taholta saa tiedot jäsenosuuksista. Tiedot tarvitaan perinnönjättäjän sekämahdollisen lesken osalta. Osakkaiden omistustiedot ja arvot – Tarvitset perinnönjättäjän sekä mahdollisen lesken asunto-osakkeiden ja muiden osakkaiden isännöitsijäntodistukset, omistustiedot ja arvion osakkeen käyvästä arvosta. Omistustiedot löydät joko isännöitsijäntodistukselta tai Maanmittauslaitoksen tietopalvelusta, riippuen riitä onko kyseinen osake siirretty sähköiseen järjestelmään (huom. ei riitä, että taloyhtiö on siirtynyt sähköiseen järjestelmään, kukin osake tulee siirtää erikseen). Kiinteistöjen ja metsäpalstojen omistustiedot ja arvot – Tarvitset kiinteistöstä ajantasaiset lainhuuto- ja rasitustodistukset Maanmittauslaiton tietopalvelusta sekä ajantasaiset arvot (huom. verotusarvo harvoin vastaa kiinteistön todellista käypääarvoa, joka perukirjaan tulee merkitä). Tiedot tarvitaan perinnönjättäjän osalta yhtälailla kun mahdollisen leskenkin osalta. Yritystoiminta – Mikäli perinnönjättäjällä on yritystoimintaa tai hän on muulla tapaa yrityksessä todellisena edunsaajana, tulee omistussuhteen osalta määrittää näille omistuksille arvo. Tarvitaan kirjanpitäjältä väliajo ja muut asiakirjat, joilla saadaan tehtyä esimerkiksi yrityksen valuaatiolaskelma arvon määrittämiseksi. Veroasiakirjat – Perinnönjättäjän sekä mahdollisen lesken verotus- ja kiinteistöveropäätöksistä näkee mm. sekä omaisuustietoja että verotuksessa huomioitavia muita seikkoja, jotka Verohallinto on määrittänyt. Veropäätöksestä on syytä tarkistaa, että kaikki omaisuustiedot on huomioitu. Tiedot tarvitaan niin perinnönjättäjän kuin mahdollisen leskenkin osalta. Henki- ja säästöhenkivakuutuksien tiedot – Tarvitset henkivakuutuksista tiedot kuolinpäivälle ja mahdollisen lesken tiedot hänen säästöhenkivakuutuksista sekä vastaavista sopimuksista.

Irtaimiston arvo perunkirjoituksessa

Irtain omaisuus – Irtain tulee tietyin edellytyksin arvottaa. Rekistereissä oleva omaisuus luetteloidaan ja arvostetaan ja näistä tarvitaan mm. rekisteriotteet ja muut tiedot omistuksista. Huomaathan, että myös aseet tulee huomioida vaikka ne olisi luovutettu poliisille. Verohallinnon ohjeistuksen mukaan, tavanomainen koti-irtaimisto ja muu henkilökohtainen omaisuus, jonka arvo ei ylitä 4 000 euroa on perintöverosta vapaata. Huomioon otetaan niin ikään mahdollisen lesken koti-irtaimisto.

Perukirja lesken jälkeen

Ensiksi kuolleen puolison tiedot ja omaisuus – Mikäli perinnönjättäjä on menehtynyt leskenä, tulee ensiksi kuolleen puolison perukirja liitteineen ottaa liitteiksi, perinnönjättäjän perunkirjoitusta toimittaessa. Mikäli ensiksi kuolleen puolison omaisuus on jakamatta, tulee omaisuus selvittää ja arvostaa nyt kuolleen perinnönjättäjän kuolinpäivän mukaan, samalla tapaa, kun perinnönjättäjänkin. Otathan huomioon, että tällaisissa tilanteissa on perillisille vaara koitua ylimääräisiä veroseuraamuksia. Suositeltavaa on ottaa erittäin tarkoin selvää omaisuudesta ja/tai hankkia matalalla kynnyksellä perintöverotukseen erikoistunut ammattilainen laatimaan perukirja.

Jakamaton kuolinpesä perunkirjoituksessa

Jakamattomien kuolinpesien osalta perukirjat liitteineen sekä arvot omaisuuksista – Mikäli perinnönjättäjällä ja/tai leskellä on osuuksia jakamattomiin kuolinpesiin, tarvitaan näistä kuolinpesien asiakirjat kuten perukirja liitteineen. Myös näiden jakamattomien kuolinpesien osalta tarvitsee omaisuus selvittää ja arvottaa perinnönjättäjän kuolinpäivän arvojen mukaisesti.

Ennakkoperintö perukirjassa

Tiedot ennakkoperinnöistä ja alle kolmen vuoden sisään annetuista lahjoista – Perukirjaan merkitään tietyin edellytyksin ennakkoperinnöt sekä alle kolmen vuoden sisään annettujen lahjojen tiedot arvoineen. Huomaathan, että myös mahdollisen lesken antamat ennakkoperinnöt tulee merkitä perukirjaan.

Aviovarallisuussuhteen merkitseminen perukirjaan

Avio-oikeuden alainen omaisuus sekä avio-oikeudesta vapaa omaisuus – Kuten sanottua, tulee perukirjaan merkitä myös lesken omaisuus. Perukirjassa tulee olla tarkka selvitys siitä, mikä omaisuus on avio-oikeuden alaista ja mikä taas mahdollisesti avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Avio-oikeusta vapaa omaisuus tulee merkitä myös perukirjaan ja syy vapaalle omaisuudella tulee myös perukirjasta ilmetä. Mahdollinen avioehtosopimus ja muut avio-oikeutta rajoittavat asiakirjat tulee ottaa perukirjan liitteeksi. Entisten puolisoiden osalta tiedot aviovarallisuussuhteista – Mikäli perinnönjättäjä on ollut aiemmin naimisissa, tarvitaan tiedot joko osituksen suorittamisesta tai muu selvitys heidän välisistään aviovarallisuussuhteista tai niiden purkautumisesta. Ositusvaade ei lainsäädännön mukaan vanhene koskaan, joten tiedot tulee selvittää vuosikymmenienkin takaisista avioliitoista.

Testamentti perunkirjoituksessa

Testamentti – Pankkien toimittamissa tiedoissa näkyy myös mahdolliset asiakirjasäilytykset tai tallelokerot, jotka tulee luetteloida. Usein pankin säilytyksessä pidetään myös testamenttia. Testamentista tarvitaan alkuperäinen kappale, joka voi löytyä käytännössä mistä vaan jäämistöstä, mutta usein perinnönjättäjän tärkeiden asiakirjojen joukosta. Testamentti voidaan antaa tiedoksi jo perunkirjoitusprosessin yhteydessä, mikäli testamentinsaajat haluavat vedota testamenttiin. Myös mahdolliset lakiosavaateet on hyvä merkitä jo perunkirjoitusvaiheessa perukirjaan, mikäli mahdollista.

Hautauskulut perunkirjoituksessa

Hautajais-, muistotilaisuuden- ja perunkirjoituskulut sekä muut verovähennyskelpoisten vähennyksien laskut – Ei ole perunkirjoituksen kannalta merkitystä sillä kuka tai mistä laskut maksetaan, mutta laskut tai muu tosite tulee olla, jotta voidaan hyödyntää Verohallinnon hyväksymiä perintöveroa vähentäviä eriä perukirjassa.

Pyydä apua matalalla kynnyksellä

Mikäli haluat käyttää asiantuntijaa perunkirjoituksessa, kuolinpesän asioiden hoitamisessa ja haluat varmistua verotuksen oikeellisuudesta, autamme mielellämme!

Lisää luettavaa

Kuka voi tehdä perunkirjoituksen?

Läheisen menehtyessä perunkirjoitus mielletään ilmeisen usein pelkäksi lakisääteiseksi velvollisuudeksi. Voi herätä kysymys siitä kuka voi tehdä perunkirjoituksen tai voinko tehdä perunkirjoituksen itse?

Perunkirjoitus ja perintövero – mikä on perunkirjoitus ja milloin perintövero määräytyy?

Perukirja voi vaatia yksinkertaisenkin tilanteen kohdalla varsin syvää vero-osaamista, jotta perilliset eivät joutuisi maksamaan kaksinkertaista tai jopa kolminkertaisia veroseuraamuksia. Tässä artikkelissa käydään läpi perunkirjoitusprosessia ja perintöverojen määräytymistä.

Ota yhteyttä

Laki- ja veroasiat voivat tuntua raskailta ja olla todella haastavia, mutta niistä ei tarvitse selviytyä yksin. Ota yhteyttä, niin autamme sinua asiantuntevasti ja toiveitasi kuunnellen, jotta asioiden hoito sujuu selkeästi ja huolettomasti.